Alarannan Kota sijaitsee upeassa Iijoki suistossa Iin Rantakestilässä, jossa on erinomaiset mahdollisuudet järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia niin yrityksille, yhteisöille kuin perheillekin.
Kodan läheisyydessä on myös vierasvenesatama ja veneiden tankkaus-mahdollisuus. Merkittyä veneväylää pitkin merelle pääsee tuota pikaa retkelle tai kalastamaan.
Hartwall on myös virkistävä työpaikka ja kumppani. Hartwallilaisia on yhteensä 700 ja välillisesti työllistämme Suomessa 11 000 ihmistä. Olemme osa tanskalaista Royal Unibrew -konsernia. Moderni tuotantolaitoksemme sijaitsee Lahdessa, lähdevesipullottamo Karijoella ja pääkonttori Helsingissä.
Suomalainen vesi on ainutlaatuista. Niin on myös Hartwallin taito jalostaa vedestä erilaisia juomia. Meillä on oma kaivo Lahdessa ja oma lähde Karijoella – verraton vesi on kaikkien tuotteidemme perusta. Juomamme syntyvät alusta lähtien hartwallilaisten hyppysissä, aina tuotekehityksestä ja reseptien luomisesta testaamiseen, tuotantoon ja pakkaamiseen.
Edistämme vastuullista juomakulttuuria ja pidämme huolen siitä, että sekä juomamme että tekomme ovat hyviä.
Huippu Group Oy on Suomalainen perheyritys, perustettu vuonna 2007 palvelemaan yrityksiä niiden päivittäisissä tarpeissa. Toiminta-ajatuksena on ollut alusta lähtien mahdollistaa asiakasyrityksillemme kustannussäästöjä toimisto- ja atk- tarvikehankinnoissa sekä päivittäistarvikkeissa, joita jokainen yritys käyttää.
Yrityksellämme on nykyään useita yksinoikeusedustuksia, joihin etsimme myyjiä, jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita. Tuotteiden avulla asiakkaamme voivat tehdä parempaa tulosta joko paremman katteen tai kustannussäästöjen avulla. Jälleenmyyjät voivat tilata tuotteet suoraan myös loppuasiakkaille, jotta he voivat keskittyä myyntiin ja pääsevät tekemään parempaa tulosta.
Jälleenmyyjillä on mahdollisuus saada tuotteita myös omalla merkillä brändättynä.
Tuomme suuren osan edustamistamme tuotteista maahan ilman välikäsiä, näin varmistamme tuotteidemme edullisuuden.
JJ-Lihan luomutila sijaitsee Iin Ojakylässä, n.20km Oulusta pohjoiseen. JJ-Lihan taustalla häärivät Juuso ja Marjo, sekä lapset Kalle ja Lilja. Juuson toimenkuvaan kuuluu maanviljelys, karjanhoito ja koneurakointi.
Maaperän hoitaminen on monihyötyistä, sillä hyväkuntoinen maaperä voi hillitä ilmastonmuutosta, parantaa peltojen tuottavuutta ja sopeutumiskykyä vaihteleviin olosuhteisiin, sekä edistää luonnon monimuotoisuutta ja vähentää ravinnekuormituksia.
Tilamme kasvattaa pääasiassa Pohjoissuomenkarjaa { Lapinlehmä }. Vapaan ja laadukkaan nurmirehun, tasaisen kasvun ja ulkokasvatuksen ansiosta kokemuksemme mukaan lihan laatu on erinomainen.
Olemme perinteisiä arvoja, paikallisuutta sekä ympäristöarvoja kunnioittava perhetila Pohjois-Pohjanmaalla, Iin Kuivaniemellä.
Teemme paljon yhteistyötä muiden paikallisten yritysten sekä toimijoiden kanssa. Esimerkkinä tästä on paikallisten luonnonniittyjen hoito; osa lampaistamme viettää kesää yhteistyökumppaneidemme luona hoitaen heidän luonnonniittyjään.
Talviruokintaan käytämme oman tilan nurmilta kerättyä säilö-/ kuivaheinää sekä lähitilan kauraa. Tarvittavia kivennäis- ja hivenaineita ostamme muilta tuottajilta.
Tilaltamme tulevat lihatuotteet jalostetaan aina mahdollisimman lähellä.
Arvostamme luontoamme ja ympäristöämme. Kuulumme iiläisistä yrittäjistä koostuvaan Paikallista-yhteisöön ja olemme omalta osaltamme antaneet ympäristölupauksemme, jonka pohjalta tarkastelemme toimintaamme.
Ympäristölupauksemme mukaisesti lampaamme laiduntavat kesät paikallisilla luonnonhoitonurmilla. Ruuan lampaillemme tuotamme luonnonmukaisesti lähialueen pelloilla.
Lampaista saamamme lihat jalostetaan aina tilanteen mukaan mahdollisimman lähellä. Lähialueella toimiminen vähentää kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä ja tukee alueemme elinvoimaa.
Osuuskunta Kuivaniemen Tilaliha on pienteurastamo ja jalostamo Kuivaniemen Hyryn kylässä.
Pääpaino on porojen teurastaminen, leikkuu ja porojalosteiden valmistaminen.
Lisäksi tarjoamme rahtityö palvelua lampureille
Preanta Oy on oululainen painoalan yritys, joka tarjoaa laadukkaat merkkaamo-, tekstiilipaino-, brodeeraus- ja tarratyöt joustavasti. Palvelemme ystävällisesti muun muassa yrityksiä, yhdistyksiä, urheiluseuroja sekä yksityisiä asiakkaita.
Saat meiltä monipuolisesti kaikki brodeeraus-, tekstiilipaino- ja tarratyöt. Työn jälki on meillä kunniassa. Tarkka sisäinen laadunvalvontamme pitää huolen, että tuotamme priimaa laatua joka kerta.
Palvelu on preantalaisille kaikki kaikessa. Kuuntelemme, palvelemme ja pyrimme aina parhaaseen asiakastyytyväisyyteen.
Preantan hinta-laatusuhde on poikkeuksellisen hyvä. Ammattilaisina teemme tehokkaasti laadukasta työtä.
Studio Salama toteuttaa valokuvauksia pitkällä ammattitaidolla. Toimimme Oulun seudun alueella, mutta varsinkin suurempien kuvausten puolesta tarjoamme palveluitamme ympäri Suomea. Tutustu erilaisiin valokuvauksiin ja ota yhteyttä.
Tarjoamme valokuvauksen lisäksi laajat palvelut myös tulostamiseen. Saat kauttamme pienet esitteet, lehtiset, valokuvat sekä myös suuret tulosteet joko ulko- tai sisäkäyttöön.
Muutama askel pihamaalta ja pääsen pohjoisen puhtaaseen luontoon. Iijoen ympäröimä Illinsaari tarjoaa raaka-aineita Yrttiaitan tuotteille ja palveluille, joita teen Saarennossa, yli satavuotisessa pihapiirissä.
Monimuotoisen luonnon puhtaat villiyrtit ja marjat kerään, säilön ja valmistan tuotteiksi omien silmieni alla.
Laavulla ja Saarentovajassa pääset nauttimaan keräämistäni villiyrteistä joilla maustan konstailemattoman lähiruokamenun.
Webkar on digitaaliseen markkinointiin keskittynyt mainostoimisto, joka räätälöi jokaiselle asiakkaalle sopivanhintaisen- ja näköisen palvelupaketin nopeasti ja mutkattomasti.
Meidän palveluita tilatessa sinun liikevaihtosi ei tarvitse olla miljoonaluokkaa, koska olemme hinnoitelleet palvelupakettimme myös pienyrityksille ja aloitteleville yrityksille sopiviksi.
WebKarilta saat myös logistiikka-alan turvallisuusneuvonantaja-palvelua.